Uusi julkaisumme Koti Bulevardilla – Keräilijät Paul ja Fanny Sinebrychoff juhlistaa lahjoituksen 100-vuotissyntymäpäivää ja kohdistaa katseen kotimuseoon kokonaisuutena. Paul ja Fanny Sinebrychoff sisustivat Bulevardin puoleiset huoneet eri tyylien mukaisesti. Paul Sinebrychoffin kokoelmahankintoja koskevaa kirjeenvaihtoa on säilynyt runsaasti, ja tämän pohjalta on hahmotettavissa kuva suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä keräilystä. Sinebrychoffit olivat hyvin perillä aikansa kansainvälisistä keräilytrendeistä ja sisustamisen muotivirtauksista, ja tämä on nähtävissä monin tavoin heidän keräämässään kokoelmassa.
Sinebrychoffien talo Bulevardilla on kokenut monenlaista kuluneen sadan vuoden aikana. Samoin on laita kotimuseonkin. Viimeinen suuri peruskorjaus talossa toteutettiin 1990-luvun lopulla ja tuossa yhteydessä yläkerran Bulevardin puoleiset salit päätettiin palauttaa Sinebrychoffien aikaiseen asuun. Rekonstruointi oli mahdollista toteuttaa Signe Branderin huonetiloja dokumentoivien mustavalkoisten valokuvien ansiosta. Kuvien avulla huonekalut ja taideteokset kyettiin pääosin sijoittamaan niille paikoilleen kuin ne olivat Sinebrychoffien eläessäkin olleet.
Kovakantinen kirja on kolmikielinen ja saatavilla myös verkkokaupastamme!