Taiteilija Jarmo Mäkilä Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Haastattelussa Jarmo Mäkilä

Taiteilija Jarmo Mäkilän Matrix Hardcore -näyttely vie kävijän seikkailuun ikuisten teemojen äärelle.

Avaisitko näyttelyn nimeä Matrix Hardcore, mistä se tulee?

Matrix Hardcore-nimi lähti liikkeelle siitä, että on olemassa myyttinen maailma ja lihallinen maailma. ”Matrix”, on tieteiselokuvien tietojärjestelmä, numerojärjestelmä, tila mihin ihmiset kytketään osallistumaan. Elokuvissa käydään siis taistelua mielessä ja mielenmaisemassa.

Sinebrychoffin taidemuseo ja sen vanha taide tuovat mieleeni lihallisuuden ja eläimellisyyden teemat. Tämän museon taiteen lihallisuudesta sai alkunsa nimi ”Hardcore”.

Internet on mielestäni tämän ajan ”Matrix”, johon me kaikki olemme kytkettynä ja jonka kanssa elämme jatkuvassa vuorovaikutuksessa, halusimmepa tai emme. Olemme valvottuna kameroiden ympäröiminä maailmassa, jota emme välttämättä näe, mutta joka kuitenkin on kaikkialla läsnä. Minua kiinnostaa alitajunta, mytologia ja unien maailma, jotka kaikki liittyvät Matrix-tematiikkaan.

Ripustuksessa mukana oleva Maerten de Vosin työhuoneen Ristiinnaulitseminen -maalaus on koko prosessin avaintyö. Siitä voi löytää kaikki näyttelyni teosten teemat. Teoksissani kiteytyvät maailman rakenteet ja ikuinen valta-asettelu, viha ja rakkaus, veljeskateus, raha, fyysisyys, tuska ja nautinto …

Oraakkeli II ja malli. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Matrix Hardcore -näyttelysi lähtökohtana toimi Sinebrychoffin taidemuseon Punainen kellari, miksi?

Idea lähti liikkeelle noin 4 vuotta sitten keskustelusta museonjohtaja Kirsi Eskelisen kanssa. Taidehistoria on innostanut minua aina ja syvälliset keskustelut nykytaiteen ja vanhan taiteen risteyskohdista antoivat sysäyksen tämän näyttelyn toteutumiselle juuri täällä Sinebrychoffin taidemuseossa.

En tee koskaan näyttelyitä niin, että sijoittaisin vain taidetta johonkin. Mietin aina tiettyä tilaa ja teen näyttelystä kokonaistaideteoksen. Tämä näyttely kuuluu vanhan taiteen museoon. Konteksti on avain katsomiselle. Missä tahansa muualla tämä olisi aivan eri näyttely. Halusin luoda yllättäviä tulokulmia lomittamalla teokseni taidehistoriaan ja tehdä intervention museon kokoelmaan, luoda ikään kuin museon museon sisälle.

Teoksissani kuvaan esimerkiksi lapsuudessa koettujen joutomaiden ja -paikkojen tapaisia tiloja. Epäpaikat ja -tilat, hylätyt kohdat, joissa saa olla rauhassa, ovat näyttäytyneet minulle aina kiinnostavina. Maalausten tilanteet eivät ole ”oikeita” muistin pohjalta maalattuja vaan ne ovat kuviteltuja tapahtumia. Ne eivät myöskään siis ole lavastettuja tilanteita, vaan tulevat omasta alitajunnastani.

Muistikuvissani lapsuuden paikat ovat täynnä puluja – eläviä ja kuolleita –, koiria, ruosteisia autonromuja, roskia… Jännittäviä elementtejä, kuten mielestäni vanha taide ja sen symboliikka. Halusin luoda näistä elementeistä Punaiseen kellariin seikkailun.

Yleisöä Punaisen kellarin tunnelmassa. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Olet käsitellyt Pyhä Sebastian -teemaa teoksissasi.
Mikä teemassa kiehtoo?

Tein 1980-luvulla kuusi isoa Pyhä Sebastian -teosta postmodernismin hengessä ja olen palannut teemaan sen jälkeenkin. Olen käsitellyt tässä näyttelyssä tiettyjä taidehistorian myyttejä, myös uskonnollisia myyttejä. Pyhään Sebastianiin liittyy miehisyyttä, homoseksuaalisuutta, vahvaa ruumiillisuutta ja uhrautuvaisuutta. Tapani kuvata ruumiillisuutta on pitänyt aihetta elossa.

Tämän näyttelyn Hämähäkkimies-teos ilmentää vahvasti pyhimyskulttuurin teemoja. Marttyyri, Pyhä Sebastian, ei tunne tuskaa, vaikka hänet lävistettäisiin moneen kertaan. Keskiössä on se, että tuska voi olla nautintoa. Vanhaa taidetta tutkiessaan katsoja ei usein näe kipua tai tuskaa. Kipu kuvataan kauniisti ja hienostuneesti ja kipu voi näyttäytyä myös nautintona. Haluan omissa teoksissani myös ilmentää herkkyyttä, hämärtää fyysisiä rajoja ja esittää ruumiillisuuden kauniisti, ei suolenpätkiä pursuillen – kaiken pitää pysyä kasassa!

Vieraillessani taidemuseoissa tutkin itseäni ja löydän oman tunnetasoni kautta minua kiinnostavat teokset. Mielestäni taideteoksessa pitää aina olla jokin häiriö, jonka kautta se puhuttelee katsojaa. Teosteni taustalla on paljon sellaista latausta, jota ei voi selittää, vaan se pitää itse kokea tunteen tasolla.

Maalaus tatuoidusta miehestä, jolla on yläkroppa paljas ja siihen uponneena kolme nuolta.
Jarmo Mäkilä, Hämähäkkimies, 2020. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.

Jarmo Mäkilän taiteilijatapaaminen on keskiviikkona 6.4. klo 18-19 Sinebrychoffin taidemuseon Valkoisessa kellarissa. Tilaisuudessa hän esittelee näyttelyn teoksia. Tule mukaan!

Sinebrychoffin taidemuseon museokaupassa on myynnissä uusi taiteilijasta tehty julkaisu. Kirja löytyy myös verkkokaupastamme

Matrix Hardcore -näyttely on esillä 24.4.2022 saakka.