Kansallisgalleria järjesti tiistaina 30.8.2022 yhteistyössä Blue Scientific Ltd:n ja Bruker Nano Analyticsin kanssa Art and conservation –työpajan Sinebrychoffin taidemuseon Valkoisessa kellarissa. Kutsutut työpajaosallistujat olivat pääosin eri suomalaisten museoiden maalaustaiteen konservaattoreita, mutta mukana oli myös taidemuseoiden tutkimuksesta vastaavia henkilöitä.
Työpajan aikana Brukerin sovellusanalyytikot Michele Gironda, Roald Tagle sekä Andrew Menzies esittelivät viimeisimpiä taiteen ja muun aineellisen kulttuuriperinnön materiaalien tutkimukseen sovellettavissa olevia mikroröntgenfluoresenssiskannereita: M6 Jetstream ja ELIO. Kummankin laitteen toimintaperiaate perustuu röntgensäteilyyn. Laitteen tuottama röntgensäteily saa tutkittavassa kohteessa olevien alkuaineiden atomit säteilemään röntgenfluoresenssisäteilyä ja sen ansiosta esimerkiksi taideteoksen mittausalueella olevat alkuaineet voidaan määrittää ja niiden sijainti taideteoksissa osoittaa. Alkuaineiden määrittäminen taas auttaa teoksessa olevien väriaineiden tunnistamisessa.
Röntgenfluoresenssispektrometria (EDXRF) on menetelmä, jota on käytetty menestyksekkäästi kokoelmiemme tutkimuksessa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Kansallisgalleriassa on käytössä vastaava käsikäyttöinen EDXRF-laite, Bruker Tracer 5g. Työpajassa esitellyt uudet laitteet M6 Jetstream ja ELIO tuovat taiteen materiaalien tutkimukseen kuitenkin uuden ulottuvuuden, jossa teoksesta saadaan mallinnettua alkuainekartat, joiden avulla teoksista voidaan parhaimmillaan saada esiin ihmissilmälle näkymättömiä asioita. Tällaisia ovat esimerkiksi teoksen pinnan alla olevat maalaukset tai alueet, joilla on väriainetta, joka ikääntyessään menettää värinsä.
Nämä menetelmät yhdistettynä muihin tutkimusmenetelmiin – läpivalaisuröntgen, IR- ja UV-kuvantaminen, EDXRF-spektrometria ja optisen mikroskopian eri menetelmät – voivat siis tuoda esiin uutta tietoa museoiden kokoelmien teoksista.
Työpajapäivä oli antoisa ja kiitämme kaikkia siihen osallistuneita aktiivisuudesta ja innostuneisuudesta.
Teksti: Hanne Tikkala