Elias Martinin 1700-luvulla maalaaman maisemakuvauksen tekniikka on akvarellimaalaus, jonka lisäksi siinä on käytetty mustaa ja valkoista liitua. Paperi on ennen maalausvaihetta liimattu reunoiltaan puiselle kehikolle, joka on myöhemmin edesauttanut teoksen vaurioitumista. Konservoinnin tavoitteena oli saada teos irti puukehikolta, jotta se voitaisiin puhdistaa ja paikata, sekä kehystää omaan alkuperäiseen 1700-luvun kehykseensä. Hieno, kullattu kehys on konservoitu kultaajamestari Seppo Laakkosen toimesta. Paperikonservaattori Ilona Osara kertoo alla tarkemmin konservoinnin eri työvaiheista.
1700-luvun vesiväriteoksen konservointi ja kehystys
Vauriot ja konservointi
Maalauksen paperi oli repeillyt etenkin oikeasta yläkulmasta, puukehikon sisärajan puolelta. Vasen puoli oli vielä voimakkaasti pingottunut ja altis vaurioille. Valo, UV-säteily ja hallitsemattomat olosuhteet olivat vaurioittaneet teosta. Paperi oli voimakkaasti kellastunut, sen sävy oli täysin muuttunut. Paperin alkuperäinen sävy, siniharmaa, erottui paikoin taustapuolelta. Paperi oli hyvin hapanta ja haurastunutta, siinä oli repeämiä, likaa ja kärpäsen jätöksiä.
Paperin puulle kiinnitykseen käytetty liima paljastui aikakaudelle tyypilliseksi eläinliimaksi. Eläinliimaa pystytään pehmittämään ja liuottamaan kosteudella, joten kävi selväksi, että teoksen irrotukseen kehikolta tullaan tarvitsemaan vettä. Veden ja kosteuden tuominen ikääntyneeseen paperiin on aina riski. Kosteustahroja syntyy helposti, kun lika ja hapan kellastunut aines lähtee veden mukana liikkeelle. Paikallinen kastuminen rasittaa hauraita kuituja entisestään. Lisähaastetta antoi teoksessa käytetty vesiliukoinen vesiväri, jonka liukenevuus täytyi testata ennen kosteuskäsittelyä. Helpotukseksi väri ei enää liuennut veden vaikutuksesta. Yllä mainittujen vaurioiden välttämiseksi päädyttiin ratkaisuun, jossa koko teos puukehikkoineen kostutetaan tasaisesti ja hitaasti kosteuskammiossa, ennen reunojen voimakkaampaa kostutusta.
Teos asetettiin läpinäkyvästä pleksistä valmistettuun kosteuskammioon, johon syötettiin vesihöyryä. Kostutusta jatkettiin useampi tunti ja aina välillä kokeiltiin irrotusta. Lopulta havaittiin, ettei paperin ja kehikon väliin sivelty vesi liuota liimaa tarpeeksi nopeasti ja tehokkaasti. Vesi toi esikostutuksesta huolimatta riskin tahroista ja paperi myös pehmeni liikaa suoran veden vaikutuksesta.
Irrotus
Liimattujen reunojen kostutusta päätettiin kokeilla gellangeelillä, jota saadaan tietyn bakteerin tuottamana. Se on käytännössä polysakkaridia. Jauheen muodossa olevasta gellangeelistä, saadaan veteen sekoitettuna ja kuumennettuna massaa. Tästä massasta saadaan valettua astiaan läpinäkyvä geeli, joka jähmettyy nopeasti. Lopputulos muistuttaa marmeladia. Geelistä voidaan leikata halutun kokoisia paloja, jotka päästävät hitaasti ja hallitusti vettä kohteeseen.
Geelikostutus osoittautui oivaksi keinoksi irrotukseen ja tätä paikallista kostutusta voitiin jatkaa riittävän pitkään ilman dramaattisten kosteustahrojen syntymistä. Geelinpalalla kostuttamalla teosta alue alueelta, se saatiin irti puukehikosta.
Pesu
Irrotuksen jälkeen pohdittiin olisiko paperille mahdollista tehdä jonkinlainen pesu sen kunnon elvyttämiseksi. Vesipesulla paperista saadaan poistettua likaa ja vesiliukoisia happamia yhdisteitä, joiden poistuessa kuidut hieman elpyvät ja hyvällä onnella paperin kellastunutta sävyä saadaan neutraloitua. Pesu päätettiin toteuttaa gellangeelillä, eli samalla menetelmällä kuin irrotuskin. Sen lisäksi että geeli päästää paperiin vettä, se myös imee kapillaari-ilmiön avulla paperista vesiliukoista likaa, toisin sanottuna se pesee paperia.Pesu toteutettiin noin 10 x 10 cm pala kerrallaan teoksen taustapuolelta. Tämä tehtiin myös kosteuskammiossa, jotta liian jyrkkiä eroja ei syntyisi kuivan ja pestävän alueen rajalla. Pesun tuloksena paperi oli hieman vetristynyt ja sävy vaalentunut. Myös liimajäämät ja pahimmat tahrat saatiin poistettua teoksesta.
Paikkaus ja kehystys
Seuraavana oli vuorossa paikkaus. Paikkaus tehtiin taustapuolelta japaninpaperilla ja vehnätärkkelysliisterillä. Repeämiä ja puutoskohtia paikattiin paikoin myös etupuolelta sävytetyllä japaninpaperilla. Puutoskohtia sävytettiin pastellikynällä ja paikoin vesivärillä.
Paikkauksen jälkeen teos kostutettiin vielä kertaalleen kosteuskammiossa ja laitettiin sen jälkeen pahvien väliin, painolevyn alle suoristumaan. Lopuksi teos kiinnitettiin happovapaalle taustakartongille japaninpaperikiinnikkein ja kehystettiin aiemmin konservoituun kehykseensä.
Yhteenveto
Haastavuudestaan huolimatta konservointi onnistui erittäin hyvin. Teoksesta saatiin pestyä pois happamia ja haurastuttavia yhdisteitä sekä paperi puhdistui ja kirkastui. Ennen kaikkea teos saatiin irti puukehikolta ja paikattua ehjäksi. Teos on nyt kehystetty laadukkailla materiaaleilla ja kehyksessä se on turvassa lialta sekä fyysiseltä rasitukselta. Konservoidun teoksen ja kehyksen säilyminen tulevaisuuteen on turvattu asianmukaisilla museo-olosuhteilla.
Kirjoittaja ja kuvaaja: Ilona Osara.