Suomessa ei ollut vielä virallista taideakatemiaa 1800-luvulla. Taideopetusta tarjosivat lähinnä Helsingin, Turun ja Viipurin taideyhdistysten piirustuskoulut. Monet taiteilijat joutuivat hankkimaan ammatillisen taidekoulutuksensa ulkomailla. Naisia ei kuitenkaan hyväksytty opiskelijoiksi Euroopan taideakatemioihin ennen kuin vasta 1900-luvun puolella. Naistaiteilijat hakeutuivatkin pääasiassa miestaiteilijoiden yksityisoppilaiksi ja jatkoivat sen jälkeen taideopintojaan naisille suunnatuissa yksityisakatemioissa.
Näyttelyssä nähdään teoksia muun muassa Helene Schjerfbeckiltä, Ellen Thesleffiltä, Elin Danielsonilta ja Angelica Kauffmanilta.
Näyttely toteutetaan yhteistyössä Ateneumin taidemuseon kanssa.