Kotimuseo

Alakerta

Musiikki: Joseph Martin Kraus, Cantata La Primavera.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Emma Paju-Torvalds
Äänituotanto: Ilkka Olander / Studio Äänitaivas
Rooleissa
Kertoja: Emma Paju-Torvalds
Fanny: Amanda Palo
Paul: Klaus Burmeister

Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon!

Paul ja Fanny Sinebrychoff vihittiin lokakuussa vuonna 1883 ja nuoripari vietti ensimmäiset aviovuotensa matkustellen ympäri Eurooppaa. Panimosuvun perijän ja juhlitun näyttelijättären elämä oli huoletonta ja ylellistä, tuore aviopari nautti vanhojen kulttuurimaiden ilmapiiristä ja maisemista. Paul ja Fanny vierailivat ahkerasti Euroopan suurissa taidegallerioissa ja tutustuivat yksityiskeräilijöiden kokoelmiin. Kokoelmat henkivät sivistystä, vaurautta ja kulttuurientuntemusta, josta myös Sinebrychoffit halusivat päästä osallisiksi. Rakkaus taiteisiin oli herännyt.

Fanny: Minä haluan kodin, joka tuottaa iloa.
Paul: Ilo vaatii varoja.
Fanny: Paul, helsinkiläisillä on aivan uskomattoman kova jano..
Paul: Sinebrychoffien mallastuotteet ovat laadukkaita. Markkinoiden ykkönen jo vuosikymmenet.
Fanny: Minä haluan posliiniesineitä!
Paul: Minä haluan onnellisen vaimon. Ja ensiluokkaisia muotokuvia.
Fanny: Hopea- ja pronssiesineitä!
Paul: Miniatyyrejä!
Fanny: Arvohuonekaluja! Paul, me voimme kerätä kokoelman, joka rikastuttaa koko Suomen kansaa! Me voimme jakaa omastamme, meillä riittää yllin kyllin ja kauneus, se ei katoa koskaan!

Pariskunta päätti ryhtyä keräämään taidetta, joka sitten kokoelmaksi muodostuttuaan voitaisiin lahjoittaa Suomen valtiolle. Paul erikoistui ruotsalaiseen ja hollantilaiseen 1600- 1700 -lukujen muotokuvataiteeseen sekä miniatyyreihin, Fanny puolestaan posliini-, hopea- ja pronssiesineistöön.

Tänään Sinebrychoffien Bulevardin koti on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen ja tarunhohtoinen kotimuseo.

Siirrymme yläkertaan empiresaliin.

Empiresali

Fanny: Katselkaa toki ympärillenne! Täällä empiresalissa voi tuntea olevansa jossain kaukana etelässä: sivistyksen, lämmön ja auringon lempeässä syleilyssä. Aina kun minä ja Paul palaamme kotiin seuroista, niin me syleilemme toisiamme ja sanomme: ”Ei missään ole niin hyvä kuin täällä kotona!”

Keräilijöiden kodeille oli tyypillistä, että eri tyylisuuntaukset vaihtuivat huoneesta toiseen. Salin empiretyylin kuuluvat kirkkaat ja heleät värit sekä arvopuiset huonekalut, joissa on kullattuja koristeosia. Empiresalin samettiverhot ja huonekalujen keltaiset silkkikankaat on teetetty kodin alkuperäisten mallien mukaan Lyonissa Ranskassa. Huoneen molemmin puolin on Fannylle rakkaita palmupuita. Aikanaan pariskunnan kotia koristivat runsaat viheristutukset ja portaikoissa kukkivat kymmenet ruusut, atsaleat ja amaryllikset.

Fanny: Tämä kalusto on taideteos jo itsessään. Appiukkoni, Paul vanhempi siis, on ostanut sohvakaluston keisarillisesta hovista Ropshan linnasta Venäjältä, ja se on kai kuulunut itselleen keisari Paavali I:lle. Pölyähän nämä keräävät aivan hirvittävästi. Erityisesti nämä tuolien selkänojien koristeina olevat delfiinit ja sohvan käsinojien siivekkäät suojelushengettäret Geniukset. Ihastuttavia ne kyllä ovat, eikö vain? Aarnikotkia, sfinksejä ja pinjankäpyjä, niin paljon yksityiskohtia ja niin hankalissa paikoissa. Noh, minulla ja taloudenhoitajallamme Almalla ei ainakaan ole tekemisen puutetta. Almaaa…!

Kokoelman kartuttaminen vaati perusteellista perehtymistä aiheeseen; suunnitelmallisuutta, riskinottokykyä, sitkeyttä ja ennen kaikkea varoja. Keräilijöiden kesken vallitsi ankara kilpailu. Vanhan ulkomaisen taiteen keräily Suomesta käsin ei ollut helppoa. Kiinnostavimmat huutokaupat pidettiin Keski-Euroopassa tai Tukholmassa.

Paul: Täältä Suomesta ei löydy mitään arvokasta, ei vaikka lyhdyn kanssa etsisi.
Fanny: Minutkin löysit.
Paul: Niin. Ruotsalaisesta teatterista.

Pariskunta käytti apunaan taideasiantuntijoita Tukholmassa. Huutokaupat, joissa oli pariskunnan havittelemia ”herkkupaloja”, aiheuttivat kuplivaa jännitystä. Kirjeet ja sähkeet taidehistorioitsija Osvald Sirénille kulkivat kiivaasti lahden yli. Saapuisiko ostettu teos turvallisesti perille?

Paul: Jotta taulut eivät vahingoittuisi, pyydän, että Arvoisa Herra antaa paketoida ne hyvin minun kustannuksellani, ja antaa maalata laatikkoon ”LASIA” suurin kirjaimin. Ei olisi vahingoksi sanoa laivan perämiehelle, että laatikkoa käsiteltäisiin varoen.

Kirjeitse välitettiin tietoja myyntiin tulevista teoksista, niiden tekijöistä ja taustoista, kehysten alkuperästä ja kunnosta sekä muotokuvien malleista. Paulia ja Fannya kiinnostivat signeeraukset ja kaikki pienetkin yksityiskohdat. Valokuvat yleistyivät, mutta niiden perustella oli vaikea arvioida teosten kuntoa tai aitoutta.

Paul: Hyvä Sirén! Kuinka voi olla varma, ettei tule huijatuksi, toisin sanoen saa aidon sijasta arvotonta kopiota. Sano se? Luotatko vain antiikkikauppiaan sanaan? Kuka hän on ja mikä on hänen osoitteensa, jos tulisi aihetta valitukseen?

Kukaan ei ole erehtymätön. Kokoelmiin hankitut aarteet eivät aina olleet sitä mitä oltiin tilattu. Sohvakaluston yläpuolella olevan muotokuvan tiedot ovat muuttuneet useaan otteeseen.

Paul: Hyvät ystävät!

Siirtäkää katseenne sohvakaluston yllä olevaan huikean kauniiseen muotokuvaan Bianca Capellosta, herttua Francesco di Medicin puolisosta. Tämän Toscanan suurherttuattaren elämä rakkausseikkailuineen ja juonitteluineen on innoittanut monia nimekkäitä taiteilijoita.

Minulle kerrottiin, että tämä nimenomainen muotokuva on kuuluisan firenzeläistaiteilija Angelo Bronzinon työ. Ja minä uskoin ja maksoin kalliisti.

Sirén, minun neuvonantajani Tukholmassa, Nationalmuseumin amanuenssi, arveli nyt myöhemmin teoksen olevankin Bronzinon oppilaan Alessandro Allorin maalaama. Sittemmin attribuointi on loiventunut niin, että teoksen tekijä on ehkä saattanut kuulua Alessandro Allorin piiriin.

Fanny: Paul! Paul-rakas! Sikaritilauksesi Lyypekistä saapui juuri! Vein ne työpöydällesi. Voit merkitä taulun sinne epäonnistuneiden hankintojen taulukkoon. Pahoittelut tuosta äskeisestä. Paul muistuttaa välillä van Goyenin Myrskyisää merimaisemaa. No, sikarit saavat hänet kyllä rauhoittumaan, ja Anna van Schoonhovenin muotokuva, jota hän siellä työhuoneessaan aina ihastelee.

Kustavilainen salonki

Kustavilaisen salongin koristeellinen parketti on peräisin ruotsalaisesta linnasta 1700-luvulta. Se on puusepäntyön mestarinäyte, kuten myös hovipuuseppä Gustav Adolph Ditzingerin valmistama sylinterilipasto, jonka Ruotsin kuningas Kustaa III teetti sisarelleen Sofia Albertinalle. Mahonkilipasto sijaitsee kuninkaallisten muotokuvien alla, joiden kullatuista kehyksistä löytyy Ruotsin heraldinen kansallissymboli ”kolme kruunua”.

Ditzingerin lipaston kuva-aiheet ovat antiikista ja sen puuistutuksiin on käytetty amarantti-, sitruuna- ja ruusupuuta. Aikanaan lipasto sijaitsi prinsessa Sofia Albertinan palatsin ”sinisessä kabinetissa”. Nyt sitä ympäröi roosanvärisellä silkkikankaalla päällystetty huonekaluryhmä, jonka Sinebrychoffit hankkivat Bukowskin huutokaupasta pian Bulevardille muutettuaan.

Fannyn keräämiä posliiniesineitä on esillä kustavilaisen salongin vitriineissä ja täällä sijaitsivat myös alun perin Paulin arvokkaat miniatyyrikokoelmat.

Kustavilaisen salongin seinille Paul ja Fanny keräsivät huikean määrän ruotsalaisia pastelli – ja öljyväritöitä. Muotokuvagallerian henkilöt ovat pääosin kuninkaallisia ja aatelisia.

Paul: Kyllä minä haluan saada Bredan muotokuvan, sillä juuri Breda on minun suosikkimaalarini ruotsalaisista – Wertmüllerin ja ja Roslinin ohella. Aion pyytää Siréniä huutamaan laskuuni Maria de Ronin muotokuvan. Hinnalla millä hyvänsä.
Fanny: Paul, huone on jo ääriään myöten täysi.
Paul: Haluan myös hänen poikansa, muusikko Jean Martin de Ronin muotokuvan. Äidin ja pojan muotokuvat, tuolle sohvan puoleiselle seinälle vierekkäin.
Fanny: Sitten meidän täytyy luopua jostakin vähemmän arvokkaasta…Tai ainakin ripustusta tulee muuttaa…Meissenin astiasto vaatii ehkä parikseen jotain, jotta kokoelma on tasapainossa…Koristelautanen ehkä..
Paul: Muotokuva
Fanny: Koristelautanen
Paul: Muotokuva..
Fanny: Koristelautanen…

Paul osti lopulta molemmat havittelemansa muotokuvat. Huoneen idänpuoleisella seinällä on Kustaa III:n hovissa vaikuttaneen Carl Fredrik von Bredan herkkä öljyvärityö siskonpojastaan Jean Martin de Ronista. Kuvan 13 -vuotias malli on aikuisuuden ja lapsuuden välimaastossa, huulilla aavistus hymyä ja katse sivulle katsovine silmineen on mietteliäs. Sininen kangasvyö toimii kauniina kontrastina keltaiselle liiville. Taustalla nousee myrsky. Jean Martin de Ronista tuli varhaiskypsä säveltäjä, joka kuoli vain 28-vuotiaana Lissabonissa.

Fanny istui usein kustavilaisen salongin erkkerissä. Ikkunastaan hän tarkkaili Bulevardin hiekkatiellä kulkevia tyttökoulun oppilaita ja teknillisen korkeakoulun itsevarmoja opiskelijoita. Heille tulevaisuus oli vielä suuri ja avoin seikkailu. Kadun toiselle puolelle valmistui venäläinen teatteri. Helsinki kasvoi ja saman kadun varrella asuneen arkkitehti Carl Ludwig Engelin kädenjälki näkyi kaikkialla.

Tällä Sinebrychoffin taidemuseon tontilla lainehtivat aiemmin köydenpunoja Eric Röön hamppuviljelmät ja sitä ennen Anders Byströmin tupakkaviljelmät. Paulin sedän, Nikolai Sinebrychoffin, ostettua tontin panimolleen, alkoivat laajamittaiset rakennustyöt. Vuonna 1842 valmistui upea empiretyylinen päärakennus. Talon alakerrassa sijaitsivat panimon konttoritilat sekä palvelusväen asunnot ja toinen kerros toimi Sinebrychoffien asuin- ja edustustiloina.

Panimon torni kohosi Helsingin vielä harvojen kattojen ylle majesteetillisen ylväänä ja viehättävä puisto puutarhoineen ja karppilampineen oli kaikelle kansalle avoin paratiisi. Siellä pyöräiltiin ja järjestettiin piknikkejä.

Puiston alle louhittiin jääkellarit oluen jäähdytystä varten. Panimolla työskenteli panimomestari, kirjanpitäjiä, piikoja, renkiä, puu – ja satulaseppiä, tynnyrintekijöitä sekä ajureita. Panimon hevostallissa oli kymmeniä hevosia ja vaunuihin lastattiin pulloja ja tynnyreitä yhä kiihtyvällä tahdilla.

Hietalahteen muodostui Sinebrychoffien oma valtakunta. Vauraus ja onni eivät kuitenkaan aina kulkeneen käsi kädessä.

Fanny: (Shakespearen Talvisten tarinoiden Perditan- roolissa) – ”Armollinen herrani. Sama aurinko, joka paistaa hoviin, paistaa myös torppamme ikkunaan, niin rikkaalle kuin köyhälle. Nyt kun olen herännyt unesta, riisun kruununi ja itken.”
Paul: Joko taas Fanny? Minä olen kuullut nuo Perditan repliikit jo liian monta kertaa…
Fanny: Paul, meille ei ole lapsia, sinä johdat panimoa päivin ja öin. Jos minä en saa enää näytellä… mikä on minun tehtäväni? Mikä on minun paikkani täällä?
Paul: Shakespeare ja Sinebrychoff eivät mahdu saman katon alle!

Fanny Sinebrychoff, omaa sukua Grahn, oli ennen avioitumistaan Helsingin Ruotsalaisen teatterin juhlittu ja kiitetty näyttelijätär. Teatteriurasta luopuminen avioliiton myötä oli vaikeaa. Ylistäviä kritiikkejä saaneen Fanny Grahnin viimeiseksi rooliksi jäi Shakespearen Talvisen tarinan Perditan rooli ja lehdissä kirjoitettiin Shakespearen väistyneen Eroksen tieltä. Avioliitto ajautui seitsemäntenä vuotenaan vakavaan kriisiin ja Fanny muutti yhteisestä kodista pois.

Siirrymme Paulin työhuoneeseen.

Työhuone

Paul hoiti työhuoneestaan käsin laajaa kirjeenvaihtoaan. Huone on sisustettu alankomaisella 1600-luvun taiteella. Väritys on hillitty ja tummanpuhuva. Pääosassa ovat muotokuvat, joissa huomio kiinnittyy erityisen taidokkaasti kuvattuihin pitsikauluksiin.

Yksi museon rakastetuimpia teoksia on muotokuva kahdesta sisaruksesta. Teos kulki pitkään nimellä ”Taiteilijan tyttäret”. Tyttöjen ikäero on kuvattu hienoeleisesti. Myllynkivikaulukset korostuvat tummaa taustaa vasten, punervia hiuksia koristavat pannat ja otsakorut. Muotokuva on ajoitettu 1600 -luvun alkupuolella.

Palasiko Paul kenties teoksen myötä lapsuuteensa ja näki siinä vanhemmat sisarensa?

Paul: Muistan, kuinka lapsena piilouduimme sisarusten kanssa puutarhaan, kaikkialla leijaili makea maltaantuoksu. Pyydystimme perhosia, ne hullaantuivat valkoisista tuberosan kukista. Äiti etsi meitä ruusupensaiden ja kiemurtelevien käytävien katveesta. Puutarhuri Bohnhof suuttui, kun olimme tallanneet orvokit. Juoksimme satamaan katsomaan Pietariin ja Tukholmaan lähteviä suuria purjealuksia. Lasten ääniä täällä ei enää kuulu… Tai järjestäähän Fanny puistossa niitä lastenkutsuja vähävaraisille lapsille…

Takanreunustalla sijaitseva hopeoitu pöytäkello on Sinebrychoffin kellokokoelman arvokkain esine. Kellon sisällä on soittokoneisto, joka toistaa kuuttatoista eri sävelmää ja sen sivustoista löytyvät kädensijat, joista painavaa kelloa voi nostaa. Samankaltaisia pöytäkelloja löytyy vain Ruotsin kuninkaallisen hovin jäseniltä. Kello oli Paulin joululahja Fannylle.

Aviopari selvisi välirikostaan kirjeitä kirjoittamalla ja yhteinen taival taidekokoelman kartuttamiseksi jatkui seesteisempänä samaan suuntaan katsoen.

Fanny: Paul, on jo keskiyö…
Paul: Muutama kirje vielä.
Fanny: Pyysin Almaa laittamaan takkaan tulet. Kuinka pimeää ja koleaa täällä onkaan!
Paul: Panimon sairaalaan tarvitaan uusi lääkäri.. ja Sokeainyhdistys on pyytänyt uutta avustusta. Posti kulkee tähän aikaan vuodesta niin hitaasti..
Fanny: Sinun pitää myös nukkua. Onko tuo takanreunus kellolle varmasti oikea paikka? Ettei se kuumene liiaksi?
Paul: Kello painaa yli kymmenen kiloa. Mieluummin siirrän vaikka halkolaatikkoa…Haluaisin löytää Anna van Schoonhovenin muotokuvalle parin. Tulisikohan sieltä oikea ”ukonrumilus”? Vaimo oikealla on, mutta missä on mies vasemmalta?

Alankomaiseen traditioon kuuluivat parimuotokuvat, joissa aviopareista maalattiin erilliset teokset, vaimo oikealle puolelle ja mies vasemmalle. Paulin nojatuolin yläpuolella alarivissä on Johannes Verspronckin muotokuva Anna van Schoonhovenista, hollantilaisen porvarin puolisosta. Maalauksen lämmin ja levollinen tunnelma rauhoittivat Paulia raskaiden työpäivien päätteeksi. Muotokuvan malli muistutti Paulin omaa äitiä Annaa, joka tunnettiin laajasta hyväntekeväisyystyöstä. Vastapäisellä seinällä, jossa myös jyhkeät kirjakaapit sijaitsevat, on Abraham de Vriesin eloisa muotokuvapari amsterdamilaisesta porvarispariskunnasta vuodelta 1644.

Sinebrychoffien hollantilaisen ja alankomaisen taiteen kokoelma on tarkkaan rajattu. Paul mieltyi erityisesti muotokuviin, muutaman asetelman mukaantulo oli Fannyn ansiota. Fanny ihastui haarlemilaisen Willem Claez. Hedan asetelmiin vierailtuaan Tukholmassa kreivitär von Hallwylin luona. Toivotulle teokselle katsottiin paikka valmiiksi ja lopulta sopiva työ löytyi amsterdamilaiselta taidekauppiaalta. Työpöydän oikealle puolelle asetetussa Hedan asetelmamaalauksessa on kaatunut hopeapikari, puolillaan oleva Römer -lasi, pähkinöitä ja asetelmalle tyypillisesti kesken jäänyt ateria, joka muistuttaa maallisten ilojen katoavaisuudesta.

Paul ja Fanny Sinebrychoffin avioliitto jäi lapsettomaksi, mutta yhteisesti luodusta taidekokoelmasta muodostui heille perhe. Se oli ehtymätön ilon, huolenpidon ja keskustelun aihe. Muotokuvien mallit saivat lempinimiä ja heidän tarinansa heräsivät pariskunnan keskusteluissa eloon.

Työpöydän yllä ylärivissä oleva Frans Luyckxin sielukas muotokuva nuoresta pojasta oli yksi pariskunnan suosikeista ja he nimittivät sitä hellästi ”sairaaksi pojakseen”.

Ovensuussa on hollantilaisen David Beckin maalaama muotokuva kuningatar Kristiinasta. Venäläisestä taustastaan huolimatta Paul oli kiinnostunut nimenomaan ruotsinvallanaikaisesta historiasta ja teoksista.

Siirrymme ruokasaliin, josta löytyy lisää muotokuvia Ruotsin kuninkaallisen perheen jäsenistä.

Ruokasali

Ruokasalin ovien välisellä seinällä on David von Kraftin muotokuva Holstein-Gottorpin herttuasta Karl Fredrikistä lapsena. Teoksesta olivat aikanaan kiinnostuneita myös kreivitär von Hallwyl sekä Tukholman Nationalmuseum. Fanny oli ehdoton. Muotokuva oli saatava kokoelmiin ja Paul teki työtä käskettyä. Karl Fredrikin oletettiin nousevan Kaarle XII:sta kruununperijäksi ja pöydällä odottava kärpännahkaviitta sekä lattialla oleva rumpu symboloivat tulevaa hallitsijan roolia. Valtaan astui kuitenkin Ulrika Eleonoora, Kaarle XII:ta sisar. Naishallitsijoilla oli Ruotsissa pitkät perinteet. Viereisellä seinällä on vertauskuvallinen maalaus kuningatar Kristiinasta.

Ruokailuhuoneen kalusteet edustavat pääosin hollantilaista barokkia. Ruokapöydällä pidettiin ajan tavan mukaan itämaista mattoa ja kabinettikaappien laatikostoihin kerättiin erikoisuuksia, joiden tarinoilla vieraita viihdytettiin. Pöytä katettiin hyvin varustellun viinikellarin antimilla.

Miesjoukko laulaa:
”Olutta me oivaa lailla
Juomme varsin joutuisasti,
Kallistamme kaksin määrin
Olven seppä Sineprykko
Kapokaljan tekijä.”

Paul: Rakkaat ystävät! Te halusitte kuulla, kuinka tästä sukuni talosta tuli eurooppalaisen vanhan taiteen tyyssija?

Sinebrychoffin panimosuvun tarina alkoi Gavrilovin kuvernementista Moskovan koillispuolelta, josta vaatimaton kauppiasperhe lähti 1700-luvun lopulla kohti Kymenlaaksoa. Puupyöräisten vaunujen kyydissä olivat perheen äiti, nuorimmat lapset ja vähäinen omaisuus. Isä ja vanhemmat pojat kulkivat jalan. Matkaa taitettiin tähtikirkkaina öinä taljojen alla. Vanhemmat olivat toiveikkaita. Parempi elämä olisi mahdollista.

Venäläisiä kauppiassukuja saapui Suomen autonomiseen suurruhtinaskuntaan enemmänkin vuoden 1809 jälkeen. Yhdet myivät ketunnahkakauhtanoita, toiset kanarialintuja ja kolmannet kaviaaria. Sinebrychoffin suku oli kaukaa viisas: olutta sen olla pitää. Vuonna 1817 perheen vanhin poika Nikolai hankki yksinoikeuden viinan ja oluen valmistukseen ja myyntiin Helsingissä. Uuden pääkaupungin asukkailla oli loppumaton jano.

Paul: Sedälleni Nikolaille myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi ja isästäni sanottiin, että hän on rikkaampi kuin Suomen Pankki. Äitini Anna oli erityisen taitava liikenainen. Hän se isän kuoltua johti panimoa erinomaisella menestyksellä. Omaisuus karttui arvopaperisijoituksilla nelinkertaiseksi. Siitä riittää nyt jaettavaa vähäosaisille. Siitä riittää myös kauneuden keräämiseen. Taidekokoelma on meidän, minun ja Fannyn, elämäntyö.

Paul Sinebrychoff kuoli marraskuussa 1917, juuri ennen Suomen itsenäistymistä. Fanny jäi yksin hoitamaan kokoelmaa, eikä uusia hankintoja enää tehty. Vuoden 1921 tammikuussa Fanny lahjoitti yli 900 teosta sisältävän kokoelman Suomen valtiolle. Kokoelman tuli olla yleisön helposti nähtävänä, edistää sivistyksellisiä ja taiteellisia arvoja ja kantaa nimeä Paul ja Fanny Sinebrychoffin taidekokoelmat.

Huhtikuussa 1921 Fanny seurasi puolisoaan Paulia Hietaniemen ortodoksisen kirkkomaan sukuhautaan. Sinebrychoffin taidekokoelmat ovat syntyneet Paulin ja Fannyn yhteisestä rakkaudesta. Kauneus, se ei katoa koskaan!