Kirsikkapuun alla
Kansallisgallerialla on ainutlaatuinen yli 900 japanilaisen puupiirroksen kokoelma. Se koostuu Utagawa-koulukunnan taiteilijoiden, erityisesti aikakauden suurimpien mestareiden, kuten Kunisadan, Toyokunin ja Kuniyoshin puupiirroksista. Kokoelmaa esiteltiin edellisen kerran laajemmin näyttelyssä vuonna 2000. Nyt Sinebrychoffin taidemuseossa on esillä yli 140 teosta Kansallisgallerian kokoelmasta.
Kirsikkapuulla on erityinen merkitys japanilaisessa kulttuurissa – elämänkierto punoutuu kirsikkapuiden vuodenkiertoon. Vuoden tärkein juhla on hanami, kukkien katseleminen, joka ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan alkamiseen. Kirsikkapuut ovat läsnä monissa kuva-aiheissa: viehkeät naishahmot kulkevat kirsikkapuiden alla ja kabuki-teatterin roolihahmojen taustalla kiertyvät kirsikkapuiden koristeelliset muodot. Puupiirrosten maailman kautta pääsemme kirsikkapuiden äärelle.
Ukiyo-e -puupiirrokset
Pääosa japanilaisesta puupiirrostaiteesta kuuluu taidetuotantoon nimeltään ukiyo-e, joka käsittää Edo-kauden aikana pääkaupunki Edossa (nyk. Tokio) suuresti suosittua taidetta. Puupiirrosten aiheissa ja tunnelmissa yleistyi ukiyo, käsillä olevaan hetkeen ja sen tarjoamiin elämyksiin tarttuminen. Puupiirroksissa ei kuvattu niinkään todellista, arkista maailmaa, vaan aikansa populaarikulttuuria ja haavemaailmaa. Termillä ukiyo-e käsitettiin aluksi kuvia kabuki -teattereista, geishoista ja teehuoneiden kaunottarista. Myöhemmin ukiyo-e -genreen liitettiin kaunotar- ja teatterikuvien lisäksi maisemat, samurait ja luontoaiheet.
Nykyajassa puupiirrosten estetiikka on edelleen kiehtovaa. Rytmikäs sommittelu, herkulliset väripinnat sekä voimakkaat ja herkät viivat kuljettavat katsetta. Nykykävijää ehkä puhuttelee myös ajatus hetkien ohikiitävyydestä ja ajan mukana kulkemisesta – elämän tarjoamiin tuokioihin on tärkeää pysähtyä.
Lue lisää tekniikasta täältä.
Puupiirrosten mestareita
Utagawa Kunisada (Toyokuni III, 1786–1864) oli valtavan tuottelias. Yli puolet hänen tuotannostaan koostui teatteriaiheisista puupiirroksista. Niiden lisäksi hän teki myös kaunotarkuvia.
Teatteriaiheiden lisäksi esillä on myös taidokkaita maisemia muun muassa Katsushika Hokusailta (1760–1849). Hokusaita kuvaillaan erakkoluonteeksi, jonka elämä täyttyi piirtämisestä ja maalaamisesta, aamusta iltaan. Myöhemmällä iällään hän merkitsi teoksiinsa ”vanha mies, joka on hulluna piirtämiseen”.
Hokusai kuvasi 1830-luvulta lähtien runsaasti Fuji-vuorta – pyhää vuorta, joka symboloi kuolemattomuutta ja pysyvyyttä. Hokusain teoksista tulikin kuolemattomia. Kuolemattomuus toteutui jälkipolvien tuntemien Fuji-kuvien kautta. Saatuaan sarjan valmiiksi 71-vuotiaana, hän sanoi ”jossain määrin käsittäneensä” luonnon, kasvien ja eläinten rakenteen ja arvioi saavuttavansa 110-vuotiaana asteen, ”jolloin jokainen pisteeni ja viivani elää”.
Hokusain ohella maisemakuvauksen mestariksi nousi Ando Hiroshige (1797–1858). Hiroshige luonnehti omaa tuotantoaan ”todellisuuden kuvajaiseksi”. Hän katsoi maisemaa runoilijan silmin; kaiken, mikä ei ollut aistikasta, saattoi jättää pois.
”Oli hankalaa saada kaikki piirrettyä, koska luonnoskirjani sivut olivat melko pienet, mutta vaikka olen monta asiaa tiivistänyt, on sommitelma täsmälleen kuin maiseman todellinen kuvajainen, jotta niistä voivat nauttia nekin, jotka eivät pääse matkustamaan. Pahoittelen siveltimenkäyttöni kömpelyyttä.”
Puupiirrosten historiasta
Puulaattojen painotaito tuli Japaniin alkujaan Kiinasta. Sitä käytettiin uskonnollisiin teksteihin ja vähitellen myös tekstien kuvittamiseen. Vasta 1600-luvun lopulla puupiirrostaide muotoutui Japanissa omaksi ilmaisuksi.
Aluksi puupiirrokset olivat mustavalkoisia ja niihin lisättiin värejä vedoksiin maalaamalla. 1700-luvulla alettiin käyttämään myös värejä painolaatoissa ja puupiirrosten suosio kasvoi. Maalaustaidetta ja runoutta ei pidetty erillisinä taidemuotoina, vaan ne esitettiin usein yhdessä ja toisinaan puupiirrokset toimivat runojen kuvituksina.
Suzuki Harunobu (n. 1725–1770) toi Edoon tekniikan, jossa usealla laatalla painettiin monivärisiä puupiirroksia. Sitä ennen mustavalkoisia vedoksia oli väritetty käsin. Samalla Harunobu loi uuden tyylin – hillittyjä värejä ja runollisia kuvia kaunottarista ja rakkauskohtauksista, joihin yleisö ihastui. Uudenlaiset, houkuttelevat värivedokset muistuttivat kaikessa koreudessaan kimonokankaita. Niitä alettiin kutsua nimellä nishiki-e, brokadikuvat.
Puupiirrostaiteilijan nimi siirtyi mestarilta oppilaalle. Perheissä ja koulukunnissa jatkettiin tiettyä kuvaustyyliä. Toisinaan taiteilija koki olevansa tyyliltään riittävän itsenäinen vaihtaakseen nimensä ja samalla vahvistaakseen asemaansa.
Edo-kausi
Uuden kaupunkikulttuurin keskukseksi nousi maan hallinnollinen ja poliittinen pääkaupunki Edo (nykyinen Tokio). Edo oli paitsi hallinnollinen ja poliittinen pääkaupunki, niin myös kulttuurielämän keskus. 1700 -luvun lopulla Edo oli jo miljoonakaupunki.
Puupiirrosten kukoistuskausi liittyy kaupunkilaiselämään ja porvarisluokan syntyyn. Edo-kaudella porvarisluokka vaurastui. Uudella porvarisluokalla riitti päivittäisten tarpeiden ohella rahaa myös muuhun. Syntyi ukiyo, kaupungistunut ja vapautunut ilmapiiri.
Kabuki-teatteri oli suosittua ajanvietettä Edossa, jossa toimi kolme eri teatteria. Puupiirroksia katsoessa näkyy, kuinka puvut, kampaukset ja maskeeraukset olivat näyttäviä. Kabuki-kuvien kaunottaret olivat oikeasti miehiä. Kabuki-näytelmissä naisrooleja esittivät onnagata-näyttelijät, jotka olivat erikoistuneet tulkitsemaan naisten tunteita ja mielenliikkeitä.
Lisääntynyt matkustaminen loi markkinat matkamuistoille. Kuvat kuuluisista paikoista ja tienvarsien teehuoneista ja majataloista tekivät kauppansa erityisesti Edoon kulkevien pääteiden varsilla. Syntyi meisho-e, kuvia kuuluisista paikoista.
Puupiirrosten matka Eurooppaan
Hiljalleen puupiirroksista muodostui erottamaton osa japanilaista elämää. Niitä kiinnitettiin seiniin, liimattiin viuhkoihin, käytettiin karttoina, uutislehtisinä, kääre- ja koristepapereina, mainoslappuina ja tietysti kirjoina sekä kalentereina.
Länsimaiset taiteilijat ihastuivat japanilaisiin puupiirroksiin. Ne vaikuttivat merkittävästi koko länsimaisen taiteen kehitykseen 1800-luvun loppupuolella.
Suomalainen yleisö tutustui japanilaisiin puupiirroksiin ensimmäisen kerran 1897. Ukiyo-e-taiteen myyntinäyttely oli esillä Hagelstamin taidegalleriassa. Näyttelyn oli koonnut pariisilainen taidekauppias Samuel Siegfried Bing (1838–1905).
Antellin valtuuskunta teki merkittävän oston hankkiessaan yli 650 puupiirrosta sisältäneen kokonaisuuden H. F. Antellin (1847–1893) testamenttilahjoituksen korkovaroilla vuonna 1908. Puupiirrokset hankittiin Adolf Weigelin antikvariaatista Leipzigista. Välittäjänä toimi Helsingin yliopiston ranskalainen lehtori Jean Poirot (1873–1924), joka keräsi puupiirroksia ja oli itsekin tehnyt joitain hankintoja Weigeliltä. Myöhemmin Kansallisgallerian japanilaisten puupiirrosten kokoelma on karttunut ostoin ja lahjoituksin.
