Näyttelyssä teoksia lähestytään tarinoin. Tarinoita on löydetty muun muassa teosten hankintahistoriasta, keräilijän omista teoksiin liittyvistä ajatuksista, ja teosten merkityksestä kokoelmassa. Lähteinä tarinankerronnalle on käytetty kirjeenvaihtoa ja muuta kiinnostavaa, teosten historiaan liittyvää arkistomateriaalia. Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyyn on valittu teosparit kuudelta taiteilijalta: Alessandro Allori, David Teniers nuorempi, Frans Hals (nyk. Tuntematon), Anthonisz van Ravesteyn, Jan Verspronck ja Cornelis de Vos.
Gösta Serlachiuksen intensiivisin vanhojen mestareiden keräily ajoittuu 1900-luvun alkuvuosikymmeniin, erityisesti 1920–30-luvuille. Paul Sinebrychoff aloitti taiteenkeräilyn jo 1880-luvulla. Paul Sinebrychoff kuoli vuonna 1917, vain kahta vuotta ennen kuin Gösta Serlachiuksen taidekokoelmaa esiteltiin ensi kertaa julkisesti Ateneumissa vuonna 1919 järjestetyssä näyttelyssä. Samana vuonna Serlachius hankki ensimmäisen vanhan mestarin David Teniers nuoremman maalauksen Filosofi. Tunsivatko intohimoiset taiteenkerääjät mahdollisesti toisensa?
Molemmat keräilijät olivat kiinnostuneita etenkin muotokuvista. Serlachiuksen kokoelmassa hollantilaisen muotokuvamaalauksen lajityypit monumentaalisesta hovimuotokuvasta intiimiin perhemuotokuvaan ovat hyvin edustettuina. Kokoelma on maantieteellisesti laaja; hollantilaisten lisäksi se sisältää englantilaista, italialaista, ranskalaista ja espanjalaista taidetta. Paul Sinebrychoff aloitti keräämällä ruotsalaisia 1600–1700-lukujen muotokuvia, mielellään historian merkkihenkilöistä, sekä miniatyyrejä ja pastellimaalauksia. Myöhemmin hän kiinnostui myös hollantilaisista muotokuvista.
Ei olisikaan suuri ihme, jos Gösta ja Paul olisivat olleet toisilleen tuttuja, olihan heillä sama intohimon kohde. Nyt, yli sata vuotta myöhemmin, Sinebrychoffin taidemuseo tuo heidän keräämänsä teoksetkin yhteen. Niiden kautta raotamme historian verhoa ja kurkistamme keräilijöiden kiehtovaan maailmaan.