Bulevardi 40 kuvattuna Sinebrychoffin puiston puolelta, 1930-luku. Kuva: Signe Brander / Helsingin kaupunginmuseo.

Museon tarina

Sinebrychoffin taidemuseo toimii Helsingin Bulevardilla talossa, joka kuului aikanaan Sinebrychoff-suvulle. Museon ydin on Paul ja Fanny Sinebrychoffin taidekokoelma esineistöineen, joka siirtyi Suomen valtiolle testamenttilahjoituksena 1921.

Museorakennuksen historia

Sinebrychoffin taidemuseo sijaitsee Bulevardilla, suuren puiston laidalla. Sinebrychoff-suvun yksityiskotina ja tehtaankonttorina toiminut rakennus valmistui 1842.

Rakennuksen ensimmäinen kerros oli alkuaan varattu panimon toimistotiloiksi ja palvelusväen asunnoiksi, toinen kerros toimi Sinebrychoffien edustus- ja asumiskäytössä. Panimon toimistotilat sijaitsivat rakennuksen koilliskulmassa ja konttorin eteiseen tultiin suoraan kadulta. Kaakkoiskulmassa sijaitsi keittiö ja palveluskunnan huone ja länsipäädyn portaikon kautta noustiin varsinaisiin asuintiloihin, joissa kadunpuoleiset huoneet toimivat edustuskäytössä ja puistonpuoleiset perheen yksityisinä tiloina.

Talo oli koristeltu arvokkain kattomaalauksin, stukkopinnoin ja ranskalaisin tapetein. Edistyksellistä asumista Helsingissä tuohon aikaan edusti talon kylpyhuone ja sisäkäymälä. Edustusnäkökohdat oli myös otettu huomioon taloa suunniteltaessa, vaikka porvarilliseen elämänmuotoon viittasivat kellarivarastot, konttori ja tuotantorakennusten läheisyys. Talon viereinen puutarha ja puisto olivat kaupunkilaisten käytössä.

Panimokonttorista taidemuseoksi

Helsingin merkittävimpiin yksityistaloihin lukeutunut rakennus avautui 27.11. 1921 kotimuseona. Sen kolmessa kadunpuoleisessa huoneessa esiteltiin viehättäviä ja esineiden täyttämiä tyyli-interiöörejä, jotka olivat suurin piirtein Fanny Sinebrychoffin jättämässä asussa. Tässä laajuudessaan museo toimi vuoteen 1939 saakka, jolloin se jouduttiin sulkemaan talvisodan syttymisen takia. Kokoelma evakuoitiin turvasäilöön. Bulevardi 40:ssa sijainnut palatsi vaurioitui pommituksissa, ja sodan jälkeen se vuokrattiin Teknillisen korkeakoulun kemian laboratoriolle.

Vuonna 1959 Oy Sinebrychoff Ab päätti panimon 140-vuotisjuhlan kunniaksi kunnostaa salit jälleen museokäyttöön. Juhlavia ajavaisia vietettiin 22.1.1960. Vuonna 1975 valtio osti panimoyhtiöltä koko rakennuksen. Vuosina 1978‒1980 rakennus peruskorjattiin ja kunnostettiin kokonaisuudessaan museokäyttöön, ja vuonna 1980 museoon siirrettiin Paul ja Fanny Sinebrychoffin Taidekokoelmien seuraksi myös Ateneumin taidemuseon vanhan eurooppalaisen taiteen kokoelmat.

Uuteen loistoon

Vuonna 2002 valmistuneessa peruskorjauksessa pyrittiin säilyttäviin ja entistäviin ratkaisuihin. Taideteosten ja esineistön näytteillepanon lähtökohtana ovat olleet valokuvaaja Signe Branderin vuonna 1912 ottamat mustavalkoiset valokuvat Sinebrychoffien kodista. Yläkerran Bulevardin puoleiset neljä salia on palautettu mahdollisimman alkuperäiseen asuunsa. Taidekokoelma, esineet ja kalustus on sijoitettu alkuperäisille omille paikoilleen. Salien pintamateriaalit ja maalit valittiin siten, että ne vastaisivat mahdollisimman hyvin huoneiden 1910-luvun ulkoasua.

Uusittu museo avattiin yleisölle helmikuussa 2003.

Tutustu Kotimuseoon

Kuinka Bulevardi 40:ssä elettiin sata vuotta sitten?

Tutustu kotimuseoon ääniopastuksella

Sinebrychoffin panimosuku

Helsingin Sinebrychoffien suku oli peräisin Gavrilovin kauppalasta, Vladimirin kuvernementista Moskovan koillispuolelta. Peter oli ensimmäinen Suomeen asettunut Sinebrychoff, joka toimi 1700-luvun lopulla kauppiaana Venäjälle luovutetussa Kymenlaaksossa. Vuonna 1805 kuolleella Peter Sinebrychoffilla tiedetään olleen ainakin yhdeksän jälkeläistä: kuusi poikaa ja kolme tytärtä. Pojista Nikolai ja Paul jatkoivat kauppatoimintaa Suomessa.

Nikolai Sinebrychoff

Nikolai Sinebrychoff (1786‒1848) muutti vuonna 1817 liikkeensä Viaporin linnoitukseen Helsingin edustalle. Hänestä tuli pian linnoituksen suuren venäläisen varuskunnan tavarantoimittaja, sivutoimenaan rakennusurakointi. Liiketoiminta laajeni myös muille aloille: hän huusi itselleen vielä samana vuonna yksinoikeuden viinanpolttoon aluksi viideksi vuodeksi, myöhemmin vuokra-aikaa jatkettiin lopulta vuoteen 1853 asti. Vuonna 1819 hän sai vastaavan yksinoikeuden oluen valmistukseen.

Nikolai Sinebrychoff rakennutti komean talon suureen puutarhaan panimonsa ja viinanpolttimonsa viereen Hietalahteen, joka tuolloin kuului vielä pääkaupungin esikaupunkialueeseen. Hän eli vaatimattomassa Suomenlinnan-asunnossaan poikamiehenä, eikä koskaan muuttanut vuonna 1842 valmistuneeseen kaupunkitaloonsa. Nikolai kuoli lapsettomana vuonna 1848.

Paul Sinebrychoff, vanhempi

Nikolain nuorempi veli Paul Sinebrychoff (1799‒1883), joka asui yksin isoveljensä rakennuttaman talon yläkerrassa, peri kannattavan liikeyrityksen. Hänestä huolehtivat tiuhaan vaihtuneet taloudenhoitajattaret. Vuonna 1847 taloudenhoitajattaren toimeen tuli turkulainen kapteeninleski Tichanoff, o.s. Sandström, joka toi mukanaan 16-vuotiaan Anna-tyttärensä.

Paul mieltyi nuoreen Annaan (1830‒1904), ja vuonna 1850 vietettiin 50-vuotiaan Paulin ja 19-vuotiaan morsiamen häitä. Parin neljä lasta syntyivät 1850-luvulla: ensin Maria vuonna 1852, sitten Anna 1854, esikoispoika Nicolas vuonna 1856, ja lopulta isänsä mukaan nimetty Paul vuonna 1859.

Paul Sinebrychoff vanhempi loi perheyrityksestä suuryhtiön, jolla oli merkittäviä osuuksia suomalaisen elinkeinoelämän kaikilla keskeisillä aloilla. Vaikka yksinoikeudet viinan polttoon ja oluen valmistukseen loppuivat, hänen onnistui säilyttää panimo yrityksen perustana. Paul vanhemman kuoleman 1883 jälkeen hänen leskensä Anna vaali menestyksekkäästi miehensä perintöä aina kuolemaansa 1904 asti.

Nicolas Sinebrychoff ja Paul Sinebrychoff, nuorempi

Paul nuoremmasta ei alun pitäen suunniteltu isänsä seuraajaa yrityksen johdossa. Tämä asema lankesi vanhemmalle veljelle Nicolakselle, kun hänestä vuonna 1878 tehtiin yhtiön toimitusjohtaja. Nicolas Sinebrychoff (1856‒1896) oli seurallinen ja avulias persoona sekä innokas ulkoilmaihminen, joka harrasti muun muassa metsästystä ja purjehdusta. Hän osoittautui kuitenkin keskinkertaiseksi liikemieheksi ja joutui siten luovuttamaan tehtävänsä pikkuveljelleen Paulille.

Paul Sinebrychoff (1859‒1917) otti äitinsä suosiolla vastuun yrityksestä ja sen kehittämisestä 29-vuotiaana, osoittautuen tehokkaaksi liikkeenjohtajaksi. Hän sijoitti isänsä tavoin yhtiön varoja eri osakkeisiin ja obligaatioihin. Sinebrychoff-suku oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa muun muassa Yhdyspankin suurin omistaja. Vuonna 1888 yritys muutettiin osakeyhtiöksi. Kun Paul Sinebrychoff nuorempi kuoli lapsettomana vuonna 1917, panimo siirtyi Paulin sisaren sukuhaaralle. Nykyisin panimo on tanskalaisen Carlsbergin omistuksessa.

Paul ja Fanny Sinebrychoff

Mennessään naimisiin näyttelijätär Fanny Grahnin (1862‒1921) kanssa lokakuussa 1883 Paul Sinebrychoff nuoremman ei tarvinnut vielä kantaa vastuuta perheyrityksestä. Nuorellaparilla oli aikaa matkustella ulkomailla ja tutustua niiden taideaarteisiin.

”Jo nuorena olimme ihastuneita taiteeseen. Kun naimisiin mentyämme 1880-luvulla matkustimme ulkomailla, emme koskaan laiminlyöneet käydä taidegallerioissa. Niissä nähdessämme kaikkea sitä kaunista ja mieltäylentävää, jota ne saattoivat runsain määrin katselijalle tarjota, syttyi meissä palava halu valmistaa myöskin kaukaisen kotimaamme kansalaisille tilaisuus päästä siitä osalliseksi. Silloin kypsyi päätös ryhtyä keräämään arvokkaita taideteoksia omaan kotiimme, jotka sitten mahdollisesti joskus kokoelmaksi paisuttuaan voisimme lahjoittaa Suomen valtiolle”.

Fanny Sinebrychoff, Suomen kuvalehti 1921

Sinebrychoffit aloittivat 1890-luvulla taiteen keräilyn. Lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen työn tuloksena Fanny Sinebrychoff lahjoitti vuonna 1921 puolisoiden yhteisestä toiveesta noin 900 teosta käsittävän kokoelman valtiolle. Kokoelma sijaitsee alkuperäisessä paikassaan Bulevardi 40:ssä Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä, missä Paul ja Fanny Sinebrychoffin koti on jälleen ”herätetty henkiin” monien vuosikymmenien jälkeen.