Teppo Jokinen: Auringon laskettua – Romantiikan kuutamo

Luonnon ylevät tai pelottavat ilmiöt ja tunnelmat lumosivat romantiikan taiteilijoita. Myös yön ja päivän luonteen vastakohtaisuuden korostaminen tarjosi heille lähtökohdan tapahtumien ja tunteiden esittämiselle. Entä mikä merkitys Kuulla oli romantiikan ajan yöllisissä luontokuvauksissa?

  • 10.5.2023 klo 18–19
suomeksi
Seminaaritila
Liput: museolipulla
Näyttelylipulla 18 €/ 12 €/ Museokortilla, alle 18 v. maksuton. Liput kassalta tapahtumapäivänä. 80 paikkaa.
Alexander Lauréus (1783 – 1823): Linnan rauniot kuutamossa (yksityiskohta). Göteborgin taidemuseo. Kuva: Göteborgin taidemuseo / Hossein Sehatlou.

Valo mahdollistaa luonnon muotojen ja värien havainnoinnin ja kuvallisen esittämisen. Lähes itsestään selvästi maalaustaiteen esitykset perustuvat Auringon antamaan valoon. Romantiikan aikakaudella – 1700-luvun lopulta seuraavan vuosisadan puoliväliin – taiteilijoita alkoi yhä enemmän kiehtoa myös yölliset kuvaukset ja niihin luontevasti liitettävät sielulliset tunnetilat, kuten pelko, melankolia ja kaipuu, mutta myös intohimo ja rakkaus. Silti he tarvitsivat valoa myös yön kuvaamiseen. Vaikuttavimman lähtökohdan esityksille tarjosi tällöin Kuu ja sen valon avulla luotu kuvaus.

Esitelmässä pohditaan yksittäisten esimerkkien avulla, miksi kuutamokuvaukset tulivat romantiikan ajalla niin yleisiksi, miksi Kuun valo kiehtoi ja inspiroi taiteilijoita erityisesti juuri tuolloin ja miten silloisia kuutamokuvauksia voidaan lukea ja ymmärtää tämän päivän näkökulmasta.

FT Teppo Jokinen on Helsingin yliopiston taidehistorian dosentti, jonka tutkimuskohteina ovat erityisesti Suomen ja saksankielisen Euroopan väliset taiteen ja arkkitehtuurin vuorovaikutussuhteet. Jokisen viimeaikaisia tutkimuskohteita ovat olleet arkkitehti Gustaf Nyström ja maisemamaalari Hjalmar Munsterhjelm. Parhaillaan hän kirjoittaa elämäkertaa maisemamaalari Berndt Lindholmista.